Leikit jatkuvat, osa 1

Olimme siis käyttäneet leikkihuonettamme ensimmäistä kertaa. Oli perjantai-ilta ja edessä oli seksintäyteinen viikonloppu. Puolisoni oli juuri pannut minua suuhun. Olin yhä hengissä. Vessassa käydessä järkytyin kyllä ulkomuotoani. Naamani oli aivan järkyttävän näköinen. Mutta minulla ei ollut lupaa siistiä sitä. Menin takaisin sänkyyn. En yhtään tiennyt kuinka pitkään joutuisin odottamaan. Enkä tiennyt missä asennossa minun pitäisi olla. Hän ei ollut jättänyt mitään ohjeita. Menin varmuuden vuoksi makaamaan samaan asentoon missä olin ollut aiemmin. Huoneesta puuttui kello joten minulla ei ollut aavistustakaan paljonko aikaa kului. Odotin isäntääni pillu märkänä. Sängyllä oli vieressäni se ihana dildo joka oli pienen hetken käväissyt sisälläni. Miten ihanaa olisi saada se uudestaan sisääni. Tai ihan mitä vaan. Teki mieli työntää oma sormi sisääni. Mutta odotin kuitenkin kiltisti hänen paluutaan. Ehkä nyt olisi minun vuoroni saada. Lopulta hän tuli uudelleen huoneeseen. Hän pyysi...