Tekstit

Näytetään tunnisteella kahteen reikään yhtä aikaa merkityt tekstit.

Leikit jatkuvat, osa 2

Kuva
Odotin siis Isäntääni meidän leikkihuoneessa alasti. Olin jännittynyt. Tähän asti olin vaan täyttänyt Isännän tarpeita. Saisinkohan nyt itsekin jo jotakin. Pilluni suorastaan huusi seksiä. Olin kontillani sänkyämme vasten, peppuni ovelle päin. Aivan kuten minun oli käskettykin olla. Isäntä saapui huoneeseen sanomatta mitään. Hän kävi kaapilla ja hetken päästä hän tarttui käsiini kiinni. Hän sitoi käteni selkäpuolelta narulla. Todella tiukalle. Seuraavana hän käski minun avata suuni ja työnsi suuhuni edellisen päivän pikkuhousut. Hän asetteli minut paremmin sängyn laitaa vasten. Vatsani oli nyt sängyllä ja peppuni sopivasti pystyssä. Tunsin jotakin kylmää selässäni. Todella kylmää. Liukuvoide oli varmaan ollut jääkaapissa. Mitään sanomatta hän työnsi liukastetut kaksi sormea sisääni ja alkoi rajun sormettamisen. Se tuntui taivaallisen hyvältä. Miten olinkaan odottanut tätä. Sormet kävivät välillä klitoriksellani ja sitten taas tunkeutuivat sisääni. Vaikeroin ääneen. Hän lopetti he...